Fiiliksiä

Tasan kahden viikon päästä tästä päivästä ollaan jo kotona! Siis ihan kotisohvilla istumassa. Kauhean vaikea kuvitella olevansa takaisin Suomessa, kun tähän elämään ja arkeen täällä on jo niin tottunu. Täällä olo on ollut jotenkin niin sanoinkuvailematonta, ollaan nähty ja koettu niin paljon uusia ja kivoja juttuja. Tuntuu, että kun tulee takaisin Suomeen ja yrittää kertoa ihmisille minkälaista täällä oli, niin ei tiedä mitä kertoa tai mistä aloittaa. Koti-ikävästä ollaan molemmat selvitty yllättävän hyvin, mutta mitä lähemmäs lähtö tulee päivä päivältä, sitä suurempi koti-ikävä on ja sitä on aina vain vaikeampi kestää. Ikävä on niin jännä asia.. Se tuntuu jo ihan fyysisesti mahakipuna. Ja sitä lisää vielä se ristiriita, että tuntuu kuin täällä loppuisi aika kesken. On niin paljon mitä haluaisi vielä tehdä, missä käydä ja mitä kokea, mutta toisaalta kaipaisi jo niin kovasti kotiin ja siihen kaikkeen tuttuun ja turvalliseen. 

Täällä on tutustunut niin mahtaviin ihmisiin, joista on tullut ihan oikeita ystäviä.. Tuntuu kauhealta ajatella, että näitä tyyppejä täällä ei tuu ehkä enää ikinä näkemään. Lähteminen Suomesta oli kamalaa, mutta yhtä kamalaa on lähteä pois täältä. Ja siis älkää käsittäkö väärin, teitä kaikkia on aivan valtava ikävä ja on niin ihana päästä taas juttelemaan ja halimaan teitä <3 Mutta silti.. Kolmen kuukaudenkin aikana voi selvästi kotiutua johonkin uuteen paikkaan ja tehdä siitä ihan oikeasti kodin. Tämä studio on ollu meille oikea koti tämän kolmen kuukauden ajan. Aina kun on käynyt reissuissakin, niin on ollut ihana palata takaisin Geeliin, kotiin ja omaan sänkyyn. Ollaan jopa totuttu nuihin meidän 80senttiä leveisiin sänkyihin! 

Eilen meille selvisi myös ettei meidän tarvitse häseltää junilla lentokentälle meidän järkyttävän matkatavaramäärän kanssa, vaan yksi meidän kavereista halusi viedä meidät kentälle ja toinen tulla saattamaan mukaan. Kuinka ihmiset joskus osaavatkin yllättää ihanuudellaan! Toisaalta pelottaa kun tullaan saattamaan, että minkälainen itkujuhla saadaan aikaiseksi kentällä.. 

Tätä paikkaa, näitä ihmisiä ja tätä aikaa täällä tulee oikeasti ikävä. Tätä ei tule enää toiste, vaan kun lähdetään niin yksi ajanjakso elämästä on oikeasti takana ja ohi. Sitä ei voi enää saada takaisin. Toivotaan kuitenkin, että koneeseen astuessa olisi hyvä fiilis ja ajattelisi, että teki kaiken mahdollisen sillä ajalla mitä on annettu ja että oli koko ajan oma itsensä. Ei tahdo katua mitään tekemättä jättämisiä. Täällä ollaan ainaki opittu seuraava asia: "In the end you only regret the things you didn't do". 

Nähhään kahen viikon päästä!
PUSS<3
-Anniina ja Tiina